25.7.2012

Tulokkaat


Kiitos tästä aarteesta kuuluu PPDecoran Pialle!
Kaunis vanha emali ihanuus toimii meillä kukkienkastelukannuna.


Tämä tuli meille eilen.
Vaatii kankaan istuinosaan ja ehkäpä muutaman sutaisun maalia, ehkä vähän liimaakin.
Isompi neiti lähti mummulaan yökylään. Kohta täytyy herättää pikkuneiti, pitää sitä jonkin aikaa hereillä ja lähteä sen nukhadettua rauhassa kiikkustuolin kimppuun. Oi että mä niin ootan <3
Joutuu taas tekemään olohuoneessa järestyksen muutosta, mutta sehän on vain mukavaa vaihtelua ;)
Osti tuo meijän isäntä itelleen mönkkärin, joten siksi sallin itselleni tämän kiikkutuolin :D Vaikka hinnoiltaanhan nuita kahta ei voi edes verrata. Saan aika monta kiikkutuolia sillä hinnalla. Mutta mulla on nyt hyvä mieli, vielä parempi kun kiikku on valmis.
Mitähän muuta meille on tullut!?
Paljon kaikkea pientä mutta en ole joutanut niitä kuvailemaan ;)
Jos olisin eläin niin joku orava varmaan lähinnä. En tosin hamstraa ruokaa, vaan tavaroita :D



Tässä kuva vielä meidän rakkaimmasta tulokkaasta tänä vuonna <3
Mummille on mukava naureskella.


Nyt tämä mamma lähtee kaivamaan tuon neitin vintistä,  heräsi kuin tilauksesta!

Hellettä piti tänänä olla, mutta aika pilviseltä vaikuttaa.
Miten muualla suomessa?

Hyvää keskiviikkoa! :)

7 kommenttia:

  1. Katsoimpa sitten sadetutkaa ja sadetta lupasi kohta alkavaksi. Taitaa jäädä hiomiset ja maalaamiset toiselle päivälle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi täälläki maalaamiset tältä päivältä. Tälläkin hetkellä sataa KAATAMALLA :( Harmi.

      Poista
  2. Kiva pikku kaveri teillä siellä naureskelemas. :)

    Mä niiiiin huomasin jo aikaisemmin sun ostokset Ppdecorassta. :) Ihanat. Ajoin tänään silmät kiinni siitä ohi, etten vaaan pysähtyis. Tai no itseasiassa se oli jo menossa kiinni niin en voinutkaan pysähtyä.

    VastaaPoista
  3. Niin ihanoita tavaroita, ja niin ihana tuo kiikkustooli <3 sajetta täälläkin, mutta siitä viis kun saa maalata sisällä :D Tulukeehan kahville joku pv :) -Mindeliini-

    VastaaPoista
  4. Tänään hiottu. Joku toinen päivä kaivan Helmi-kalustemaalin kaapista ja linnottaudun ulos maalaamaan. Ehkä jo huomenna :)

    Jokos Minde ootte saanu maalattua loppuun? :)

    VastaaPoista
  5. Oi, mikä kaunis emalikannu ja kiikkustuolikin. Vanhat tavarat on niin <3 Ihana pikkuneiti :) Mummona on kiva olla :)

    VastaaPoista
  6. Kaikista suloisin ja ihanin tulokas on pieni hymysuu! Tosi kivoja muutkin!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä!