Viime viikolla sattui koneelle haaveri.. Maitopurkki kaatua kopsahti koneelle ja näppäimistö meni sekaisin. Kuivattelujen jälkeen se toimi, mutta ihan miten sattuu. Uusi näppäimistö maksoi paljon, mutta ompahan nyt toimiva :)
Tekihän tuo ihan hyvää olla ilman konetta. Yksi päivä tosin oli jotain ihan kamalaa; ei ollut nettiä, eikä kahvia!!! Se päivä oli tuhoon tuomittu siitä lähtien kun huomasin aamukahveja ladatessani että purkki tyhjä eikä uutta pakettia näy. Ihan tokkurassa olin, jopa päikkärit nukuin samaan aikaan kun lapsetkin. Yleensä en osaa niitä nukkua vaikka kuinka väsynyt olen. Mutta se väsymys oli suorastaan kamalaa!! Päätäkin alkoi särkeä jossain vaiheessa. Iltapäivällä sitten viiden aikoihin sain muutaman kupin sitä mustaa kultaa niin johan tuli taas normaali olo :D
Olen kahviriippuvainen, myönnän. En olisi uskonut että ne vierotusoireet on nuin pahoja. nyt tiedän, enkä halua enää koskaan olla päivää ilman kahvia. Taitaa myös olla parasta alkaa muutenkin vähentämään vuorokausi annosta, tiedän sen olevan liikaa. Ihan liikaa. Yksin kun täällä kotona olen, niin helppohan se on joka välissä vähän kahvia keitellä. Helpompaa juoda kahvia kuin miettiä mitä sitä söisi. Tulee korvattua se aamupalakin joskus sillä, joskus myös lounas. Tiedän sen olevan väärin, mut minkäs teet.
Kahvintuoksuista viikonloppua! :)
On sulla ollut kamala päivä. Kahviriippuvainen olen itekkin, mutta en juo jurikaan koskaan päiväkahvia. Aamulla on kuitenkin pakko saaha kaks isoa mukillista, muute ei tuu heräämisestä mitään. Ja se päänsärky on inhottavaa, jos päivänkään on juomatta.
VastaaPoistaJa se nettiriippuvuus...itellä oli netti poikki 4 tuntia, nii elämä pysähty, heh. Nooh...ei ihan mutta melekeen. Ite oon kans kaatanu vaikka mitä näppäimille, mut meillä on useampiakin vanhoja säästetty, että tilalle vaa toiset :)
Mukavaa viikonalkua :)
Itse en juo kahvia kuppitolkulla mutta jos sitä kahvia ei saa etes yhtäkään kuppia niin kyllä se mullekkin pääkivun tuottaa. Että riippuvaisia ollaan siitäkin paheesta =D
VastaaPoistaKahvi vaan on niin ihanaa juokasta aamulla ja selailla nettiä. Omaa aikaa parhaillaan kun lapset jo kouluun lähteneet =D
Pitäs löytää joku hyvä tee mitä vois juoda kahvin sijasta päivällä. Eilenkin tuli 8 kuppia juotua kahvia! Oikeen oksettaa ajatus miten paljon sitä juon :(
VastaaPoistaOnneksi te ette ole niin pahasti koukussa kuin minä :)
Minäkään en tule toimeen ilman kahvia...Toivottelen kummiskin; mukavaa lauantaita ja joulun odotusta♥
VastaaPoista