14.6.2011

Nimen juuret



Ei ole hellettä enää, varpaita paleltaa.  Villasukat jouduin kaivamaan kaapista. Nyt täytyy vain kuvista katsoa auringonpaistetta.

Ruoka on uunissa ja lapsukainen päiväunilla, joten hyvä hetki muokata loppuun blogin ulkoasua ja kirjoittaa uusi teksti. Kova on urakka saada mieluisan näköinen, vieläkään ei aivan silmää hivelevä ole. Ehkäpä aikanaan.

Nyt hieman "historiaa" blogista:
Olen jo kauan halunnut aloittaa blogin, ei vain ole ollut hyvää ns aihetta. Päätinkin sitten jossain vaiheessa, kun talon ostamme niin sitten aloitan. Nyt on talo ja blogi.
Talomme nimeksi on tulossa Vaahteramäki, siitä myös tämä blogin nimi. Toivottavasti hyväksyvät sen, muutenhan joudun vaihtamaan nimen tälle. Laput ovat hyvää vauhtia matkalla maanmittauslaitokselle, josta aikanaan tulevat selvittämään tontin rajat eli suorittvat lohkomisen isommasta tilasta.
Tontilla kasvaa neljä isoa vanhaa vaahteraa. Ajattelin siirtää isojen juurilla kasvavia pieniä taimia muualle, täytyyhän paikan olla nimensä veroinen. Nimeen vaikutti myös moni muu asia, jotka saivat Vaahteramäen tuntumaan täysin tämän paikan nimeltä.
Elikkäs:
*Eemelin vanhempien nimet alkavat A:lla (kuin myös minun ja mieheni)
*Eemelin pikkusisko Iida (lapsemme nimi alkaa I:llä, muutenkin saman oloinen nimi)
*Kun aloin tutkimaan Eemelin vanhempien nimiä yms huomasin olevan Alman nimipäivä
*Kissankulmakin sai oman merkityksesnä, kun yhtä naapuriamme on joskus sanottu Kissafarmariksi :)
*Toisen naapurin vanhat autiotalot ovat äitini mielestä kuin suoraan ruotsalaisesta maisemasta, myöhemmin huomasimme senkin passaavan Eemeliin.
Nuiden "merkkien" perusteella syntyi päätös nimestä.Meiltä vain uupuvat itse Eemeli ja lipputanko. Ehkä me oman Eemelin vielä joskus saamme, sitä aikaa odotellessa saamme nauttia Pikku-Iidan metkuista. 

3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää :) uusia postauksia odotellessa! -minde

    VastaaPoista
  2. Juurikin meinasin kirjoittaa että hyvältä näyttää.. :)

    Minun tuttavien kodin nimi on kissankulma ja nyt sarjaamme kivat-kodin-nimet liittyy vaahteramäki. Ompas kivaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos :) Saisi vaan olla aikaa enemmän keskittyä kirjoittamiseen..

    Helinä: En halunnut mitään perinteistä nimeä tälle paikalle. Nyt on vähän erilaisempi, vaikka hyvin perinteinen on omalla tavallaan :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistä!